Tänä kesänä olen kiertänyt palvelutaloissa. Vuoteessa asuvat ikäihmiset ovat päässeet nauttimaan nukketeatterista, kun Mummo kertoi tarinoita 2.0 -esitys vieraili kahdessakymmenessä päijäthämäläisessä palvelutalossa. Kiertueen mahdollisti Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen maakuntarahasto.
Mummo kertoi tarinoita 2.0 on muokattu versio alun perin vuonna 2017 valmistuneesta esityksestä. Tuolloin työskentelin Vuoksi-hankkeen yhteisön-taiteilijana Lehtiojan palvelukeskuksessa ja valmistin puolituntisen nukketeatteri-esityksen asukkaiden lapsuusmuistoista. Yhteisöntaiteilijana huomasin, että osa palvelutalojen asukkaista jää usein paitsi järjestetystä ohjelmasta, koska vuoteita on vaikea kuljettaa yhteisiin tiloihin. Tästä heräsi ajatus tehdä pieni esitys, jonka voisi esittää vuoteen vierellä yhdelle katsojalle kerrallaan. Ideasta toteutukseen meni kuitenkin useampi vuosi. SKR myönsi apurahan jo vuonna 2020, mutta koronan ja muiden töiden takia pääsin kiertueelle vasta nyt.
Mummo kertoi tarinoita 2.0 on pienen pieni esitys. Vain reilun viiden minuutin mittainen, runoutta, musiikkia ja tarinankerrontaa yhdistävä esitys on rakennettu sikarilaatikkoon vanhoja valokuvia hyödyntäen. Kämmeneni päällä kevyt näyttämö on nostettavissa suoraan katsojan silmien eteen. Yllätyin iloisesti kuinka mainiosti pieni esitykseni toimi. Esityksessä on monta tasoa, eri elementit puhuttelevat eri katsojia. Esitystä on myös mahdollista vain kuunnella, jos silmät eivät aukea tai näkö on huono.
Kesän aikana esiinnyin yli 200:lle vuodepotilaalle. Päällimmäisenä mieleeni jäi kiitollisuus, jolla minut esityksineni otettiin vastaan. Sekä asukkaat että henkilökunta olivat iloisia ja liikuttuneita siitä, että tällaista järjestetään. Parasta palautetta olivat monenlaiset reaktiot, joita esitys sai katsojissa aikaan: kyyneleet silmissä, äänekäs naurunhohotus, puhe yleensä hiljaisilta huulilta ja varovasti taputukseen nousevat hennot kädet. Ajatukseni siitä, että vuodepotilaatkin tarvitsevat esityksiä, vahvistui entisestään. Esityksen arvoa ei kannata mitata sillä kauan se pysyy mielessä tai mitä siitä osataan jälkeenpäin kertoa. Arvo on hetkessä: kokemuksessa, tunne-elämyksessä ja kohtaamisessa. Näitä hetkiä ihminen tarvitsee loppuun asti.
Minulle kiertue antoi rohkeutta. On aika hurjaa mennä tuntemattomien ihmisten vuoteiden vierelle. Koskaan ei voi tietää mitä oven takana odottaa, missä kunnossa asukas on ja kuinka hän minuun suhtautuu. Pitää olla reipas ja pelkäämättä. Pitää kohdata ihmiset ihmisinä, vaikka heidän ymmärrys tai ilmaisukyky olisivat hiipuneet. Kohtaamiset saivat minut pohtimaan elämän rajallisuutta ja sitä, kuinka itsestäänselvyytenä terveyttä ja toimintakykyä tulee pidettyä. Olen muistutellut itselleni, että elämä on tässä ja nyt - siksi on syytä kuunnella sydäntään ja tehdä rohkeita päätöksiä.
Iloa ja aurinkoa!
Toivottaa, Terhi
Mummo kertoi tarinoita 2.0 -kiertue on tältä erää päättynyt. Esityksen tulevaisuus on vielä avoin, mutta toiveenani on, että uusia kiertueita tulee ja saan jatkaa tätä tärkeää työtä.