top of page

Suru puserossa on vuoden 2020 Superkomeetta



Suomen Unima järjesti kaksipäiväisen Komeetta-tapahtuman Vernissassa, Tikkurilassa, marraskuun lopulla. Minulla oli ilo ja kunnia päästä demoamaan ensi keväänä ensi-iltaan tulevaa Suru puserossa esitystäni Komeettaan ja näkemään samalla kolmen muun nukketeatteriryhmän demoja. Tunnelma kaksi päiväisessä tapahtumassa oli lämminhenkinen ja kannustava ja saimme varmasti kaikki paljon kotiin vietävää.





Ensimmäisenä päivänä esitimme demot mentoreille ja muille osallistuville ryhmille, saimme palautetta ja kehittämisehdotuksia. Toisena päivänä esittelimme tulevat esityksemme sanallisesti ja demoamalla kulttuuritalojen edustajille ja lopuksi valittiin kannustuspalkintojen saajat. Kulttuuritalojen edustajat valitsivat tuottajien suosikki -kunniakirjan saajaksi Työryhmä Anna Uschanovin Ovisilmä -esityksen. Mentorit Anne Lihavainen ja Merja Pöyhönen valitsivat Teatteri Tuomikon Suru puserossa -esityksen vuoden 2020 Superkomeetaksi seuraavin perustein:


Esityksessä nukke on nostettu keskeiseen rooliin ja kokonaisuus luottaa vahvasti nukketeatterin keinoihin. Päähenkilönä oleva pieni peikko on hyvä samaistumisen kohde kohdeyleisölleen. Esitys käsittelee suuria ja vaikeitakin tunteita ja niille annetaan hienosti tilaa ja aikaa.


Esitys antaa myös työkaluja siihen, kuinka vaikeuksista voi selviytyä: pikkuhiljaa, ajan myötä. Se käsittelee kuoleman kohtaamista, läheisen menetystä ja surun eri vaiheita turvallisella ja lempeällä tavalla. Vaikka aihe on raskas, esityksessä on silti hauskuutta, toivoa ja elämäniloa. Selkeä, kaunis ja kohderyhmän huomioiva kokonaisuus.


· Suuri aihe ja luottamus nukketeatteriin sen käsittelyssä

· Kunnioitus ja kiinnostus nuken ilmaisukeinoihin

· Ollaan nukketeatterin ytimessä: pienellä tehdään suurta


Arvostan todella paljon sitä, että innovatiivisten ja uusia tekotapoja etsivien kollegoiden keskeltä mentorit halusivat nostaa kannustuksen kohteeksi minun melko perinteisen ja yksinkertaisen tapani tehdä. Se tuntuu todella tärkeältä ja kannustavalta! Suuri kiitos!


Olen jo täydessä työntouhussa Suru puserossa esityksen rakentamisen kanssa. Käsikirjoitus on valmis ja nuket ja lavastus valmistuu vaihe vaiheelta. Marko Häkkisen koskettimista syntyy läpisävelletyn esityksen toinen päähenkilö eli musiikki. Ensi vuoden puolella voidaan aloittaa harjoitukset, vain tarkka ensi-iltapäivä puuttuu - mutta se on tämän ajan henki, kaikki on epävarmaa. Varmaa on kuitenkin, että tämä tehdään ja sillä hyvä!





Iloa ja aurinkoa!


Toivottaa, Terhi


Uutisia ja ajatuksia

bottom of page